-25.8.2008

Petteri-kurki valmistautui vanhempineen syysmuuttoon tunnetulla kurkien kerääntymisalueella Maaningan Lapinjärvellä. Poikue kontrolloitiin maastossa useita kertoja syksyn aikana.

25.9.2008

Petteri aloitti syysmuuttonsa 25.9.2008 klo 11:00 ja muuton etenemistä saatiin seurata klo 17:49 asti lähettimen siirtyessä OFF -tilaan. Noin seitsemän tunnin aikana kurki muutti 311 km etelälounaaseen ja lähti todennäköisesti ylittämään saman tien Suomenlahtea ehtien laskennallisesti juuri ennen pimeän tuloa Viron pohjoisrannalle.

26.9.2008-17.11.2008

Vajaan kahteen kuukauteen Petteristä ei saatu yhtään paikannusta. 20 g jalkalähettimen tehot eivät riittäneet saamaan riittävästi radiosignaaleja Argoksen satelliiteille, jotta paikannuksia oltaisiin voitu laskea. Kurjesta saatiin kuitenkin jonkin verran sensoriaineistoa, jonka avulla oli arvattavissa, kurjen oleskelevan Unkarissa ja olevan elossa. Tämä varmistuikin 27.10.2008 kun kurki tunnistettiin värirenkaista Unkarissa. Myös muiden satelliittikurkien lähettimillä on ollut vaikeuksia saada riittävästi signaaleja läpi Unkarissa ja paikannukset ovat olleet heikkolaatuisia.

18.11.2008

Vähäisestäkin aineistosta on pääteltävissä, että Petteri jätti Unkarin 13.11.2008 jälkeen ja paikannettiin luotettavasti yöpymässä 18.11.2008 Tunisiassa viljelyksien ympäröimältä järveltä 80 km Välimeren rannikolta länteen. Suomessa värirengastettuja kurkia on kontrolloitu Tunisiasta viideltä eri paikalta läheltä maan itärannikkoa. Lähin vanhoista värirengaskontrollipaikoista on 50 km ja kaukaisin 147 km koilliseen Petterin käyttämästä yöpymisjärvestä. Lapinjärveltä matkaa on linnuntietä taittunut 3356 km. Toivottavasti radio-olosuhteet säilyvät näin hyvinä myös jatkossa ja Petteristä saadaan aineistoa myös jatkossa.

23.11.2008 27.12.2008

23.11.2008 Petteri oli siirtynyt 180 km edellisestä paikannuksesta kaakkoon kohti Libyan rajaa. Kurki paikannettiin kosteikon rannalta 30 km kaakkoon kurkien suosimalta Djerba -saarelta. 3.12.2008 varmistui Petterin siirtyneen kohti N; ruokailupaikannukset tulivat oliivi- ja eukalyptuspelloilta vain 2 km Välimeren rannikolta Djerban saaren eteläpuoleisesta mantereelta työntyvältä niemeltä. Lähin suurin kaupunki on Zarzis 13 km paikannuksista kaakkoon. Petteri viihtyi alueella lähes kuukauden: Aina 27.12.2008 asti yöpymispaikannukset tulivat johdonmukaisesti Djerban saaren ja sen eteläpuolisen mantereesta tulevan niemen väliseltä matalalta laguunilta. Paikannusten mukaan Petteri yöpyi siis Välimeren laguunin matalassa merivedessä.

1.1.2009 -

1.1.2009 Petterin paikannukset tulivat 41 km etelämpää, Välimeren merenlahden Bahirel El Biban länsipuolelta. 6.1.2009 Petteri teki suomalaista kurkihistoriaa, sillä kurjesta tuli ensimmäinen Libyassa tavattu suomalaiskurki. Petteri yöpyi sisäjärvellä 17 km luoteeseen Zuwarahin kaupungista ja 3,9 km Välimeren rannikosta. 11.1.2009 Petteri oli jatkanut 38 km SE ja yöpyi uudella järvellä vain ½ km päässä Välimerestä ja 2 km suuresta Melittahin kaasujalostamosta Libyassa. Matkaa Djerban pysähdyspaikalle Tunisiaan on kertynyt 150 km.