Olli -29.8.2008

Maastokauden 2008 ensimmäinen satelliittikurki valjastettiin toukokuun alussa Kuusamossa. Lintu osoittautui pesimättömäksi kiertelijäksi, jonka elinpiiri ulottui myös enimmillään 8 km Venäjän puolelle. Kurki vieraili kuitenkin säännöllisesti myös Suomen puolella.

Olli 31.8.2008-20.9.2008

29.8. lintu paikannettiin vielä ruokailemassa kuusamolaiselta suolta Suomen rajavyöhykkeen tuntumasta, mutta 31.8. se olikin lentänyt yllättäen 870 km lounaaseen, Viron Matsalunlahdelle, jossa oleskelee syksyisin enimmillään noin 10 000 - 20 000 kurkea. Kurki vietti yönsä yhdellä Viron Matsalun alueen tärkeimmistä kurkien yöpymispaikoista, Põgari-Sassissa. Ruokailupaikannukset tulivat enimmillään 10 km itään ja koilliseen yöpymispaikalta.

Olli 22.9.2008-25.9.2008

Kurki siirtyi ruokailemaan 20 km etelään ja yöpymispaikkakin vaihtui Matsalun-lahden lounaisosaan Kukeranna-Kõera alueelle, joka on myös yksi Matsalun-alueen kurkien käyttämistä kymmenestä tärkeimmästä yöpymisalueesta. 25.9.2008 Ollista saatiin epätarkka paikannus 15 km yöpymispaikasta etelään Virtsun päällä, mikä viittasi muuton alkaneen uudelleen. Tällöin myös Baltiassa vallitse korkeapaine ja pohjoistuuli eli erinomaiset muutto-olosuhteet kurjille..

Olli 27.9.2008 - 17.11.2008

27.9.2008 klo 12:12 Ollista saatiin paikannus Unkarista Hortobagyn kansallispuistosta. Kahdessa vuorokaudessa matkaa oli taittunut 1250 km. Seuraavat puolitoista kuukautta Ollista tulleet paikannukset keskittyivät noin 30 km Hortobagyn kylän lounaispuolelle.

Olli 13.12.2008

13.12.2008 vahvistui, että Olli on yhdessä Renttimän ja 7000 muun kurjen kanssa siirtynyt Slano Kopovoon. Serbialaisen kurkiharrastajan mukaan 7.-10.12.2008 Pohjois-Serbiassa oli voimakasta kurkimuuttoa eli on todennäköistä, että myös Olli siirtyi tuolloin Unkarista Serbiaan. Lisäksi näyttää yhä todennäköisemmältä, että kolme viidestä suomalaiskurjesta yrittää talvehtimista Pohjois-Serbiassa.

Olli 19.11.2008-4.12.2008

19.11.2008 Ollista saatiin 1 erittäin epätarkka paikannus aivan Unkarin etelärajan tuntumasta. 22.11.2008 saatiin kaksi parempilaatuista paikannusta, jotka osoittivat kurjen olevan itse asiassa täsmälleen samalla Hatvani-csatak-kosteikolla, Szeri-pustalla, jossa Petteri-kurjen värirenkaat luettiin 10 päivää aiemmin unkarilaisten kurkitutkijoiden toimesta. Paikannukset tulivat samalta alueelta myös 24.11.2008. 4.12.2008 Ollin paikannukset tulivat yllättäen noin 100 km lännempää, Tonavan tuntumasta, josta ei ole kurkikontrolleja yhdestäkään suomalaiskurjesta, vaikkakin Unkarissa on tehty yli 900 värirengaskontrollia suomalaisista kurjista. Seuraavien 9 päivän aikana Ollista saatiin vain yksittäisiä radiosignaaleja läpi. Niiden perusteella oli arvattavissa, että kurki on siirtynyt radiosignaalien kulun kannalta jos mahdollista vieläkin haastavammalle alueelle eli Serbiaan.

Olli 13.12.2008

13.12.2008 vahvistui, että Olli on yhdessä Renttimän ja 7000 muun kurjen kanssa siirtynyt Slano Kopovoon. Serbialaisen kurkiharrastajan Kristian Barnan mukaan 7.-10.12.2008 Pohjois-Serbiassa oli voimakasta kurkimuuttoa eli on todennäköistä, että myös Olli siirtyi tuolloin Unkarista Serbiaan. Lisäksi näyttää yhä todennäköisemmältä, että kolme viidestä suomalaiskurjesta yrittää talvehtimista Pohjois-Serbian, Unkarin ja Romanian alueella.

Olli 18.12.2008

Ollin jalkalähetin sai seuraavat paikannukset läpi 18.12.2008 illalla. Niiden mukaan kurki oli siirtynyt noin 65 km Slano Kopovosta itäkoilliseen päätyen Romaniaan Timisoaran kaupungin tuntumaan.

Olli 28.12.2008 -

Seuraavat paikannukset saatiin vasta 28.12.2008, jolloin kävi selväksi, että Olli oli osallistunut joulun jälkeen Kristian Barnan Pohjois-Serbiassa raportoimaan vilkkaaseen kurkimuuttoon kohti länsiluodetta. Olli paikannettiin 271 km Romanian paikannuksesta WSW suurilla kala-altailla Kroatian etelärajan tuntumassa. Myös Renttimä siirtyi samalle alueelle ja näin Kroatiasta löytyi todennäköisesti uusi merkittävä suomalaisten kurkien käyttämä talvehtimisalue! Myös 9.1.2009 paikannus saatiin samalta alueelta. Mainittakoon, että Ivar Ojasteen mukaan 21.1.2003 on täsmälleen samalta alueelta paikannettu myös talvehtivia virolainen satelliittikurki.